Ehkä älyttömin teko elämässäni oli se, kun ostin bussilipun Amsterdamista Tuhkolmaan.
Viimeiset puolitoista viikkoa olen tehnyt asioita viimeistä kertaa. Tänään on nimittäin se päivä, kun jätän vaihto-oppilaselämäni Utrechtissa taakseni ja suuntaan kohti Suomen arkea. Tosin se arki alkaa vasta parin päivän päästä, sillä kotimatkani kestää miltei kokonaiset kaksi vuorokautta! Mutta kerron siitä sitten lisää, kun vihdoin olen päässyt kotiin.
Olen jo ehtinyt kertoa liftaus- ja sohvasurffauskokemuksistani, mutta itse kohdemaa, Ranksa, on jäänyt pienemmälle huomiolle. Olin elämäni ensimmäistä kertaa Ranskassa (niin kuin myös liftasin ja sohvasurffasin elämäni ensimmäistä kertaa) ja ehdin yhdellä reissulla valloittaa viisi eri kaupunkia eri puolilla maata. Tämä romantiikan keulakuvana pidetty maa valloitti sydämeni. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.
Ehkä yksi elämäni parhaista ideoista oli luoda itselleni Couchsurfing-profiili.Liftausta huomattavasti järkevämpi idea low-budjet -reissaamiseen on tuntemattomien ihmisten sohvilla nukkuminen! Tavattiin aivan mahtavia tyyppejä, jotka kertoivat meille mielenkiintoisia faktoja kotikaupungeistaan ja veivät meitä paikkoihin, mihin tavallinen turisti tuskin eksyisi.
Joskus viime vuoden lokakuussa päätettiin kämppikseni Jennin kanssa, että tammikuun lomilla lähdetään Ranskaan! Pieniä laskelmia tehtyämme todettiin, että ainoa tapa saada rahat riittämään kymmenen päivän reissuun, on laittaa rinkka selkään, nostaa peukku pystyyn ja sännätä tien poskeen liftaamaan.
On aika kummallinen olo. Vietin joulun kotona Suomessa ja palasin vuodenvaihteeksi kotiin Hollantiin. En oikein osaa päättää kummasta kodistani pidän enemmän. Oli mahtavaa käydä Suomessa, mutta oli myös hienoa palata tänne. Kuukausi enää ja sitten odottaa Suomen karu arki. Oikeastaan ikävöin jo hieman sitä arkea.
Sen kunniaksi, että lennän täältä Hollannista tänään jouluksi kotiin, haluan jakaa kanssanne asioita, mitä ulkomaalaiset tietävät, tai luulevat tietävänsä Suomesta.
En ole ikinä mieltänyt itseäni hipsteriksi. Olen aina pitänyt hipstereitä hieman koppavina ja liian itsevarmoina tyyppeinä. Sitten tajusin, ettei minulla ole hajuakaan, mitä hipsterillä oikeastaan tarkoitetaan. Jotenkin täällä Hollannissa kaikki tuntuu koko ajan puhuvan hipstereistä ja siitä, mikä on hipsteriä ja mikä ei. Joten päätin ottaa asiasta selvää!
Haluatteko kuulla miten Hollannissa juhlitaan joulua? Sitä juhlittiin jo! Kokonaisuudessaan tämä hollantilaisten joulunvietto on hauska tarina, jonka haluan jakaa kanssanne.
… Tai oikeastaan Le Guess Who? Nimittäin festivaali, joka järjestettiin viime viikonloppuna Utrechtissa. Tämän klubeilla järjestettävän festarin tarkoituksena on tuoda esille artisteja, joita ei aiemmin olla Hollannissa nähty. Vuosittain tapahtumassa esiintyy yli 60 artistia.
Lähiaikoina on ollut melkoisen paljon vilskettä täällä Hollannin seudulla. Viime viikolla sain vieraikseni omat vanhempani. He ovat aikoinaan, joskus 80-luvulla, viettäneet rutkasti aikaa Amsterdamissa, joten kävimme nostalgiahengessä tutkimassa, löytyykö sieltä vielä samat kapakat ja kuppilat kuin silloin. Ja olihan siellä vielä muutama tuttu paikka tallella.
Tulipa sitten viime viikolla käytyä Budapestissä ja Wienissä. Kaupungit muistuttivat tavallaan toisiaan - kumpikin täynnä prameita, ränsistyneitä rakennuksia ja vuoria kaupunkien reunoilla. Ja kummankin kaupungin läpi virtaa Tonava-joki. Viikko kului pääasiassa kaupungeissa kierrellen, ihmetellen ja mikä tärkeintä, rentoutuen.
Johan on taas ollut viikko täynnä vilinää ja vilskettä. Tiistaista torstaihin hyvä ystäväni Suomesta kävi kylässä ja viikonloppuna vierailivat ystävämme, jotka opiskelevat tämän syksyn Groningenissa Pohjois-Hollannissa. Oon päässyt leikkimään sekä turistia että turistiopasta kotikaupungissani Utrechtissa.
Viisi päivää Berliinissä takana ja olo on hämmentynyt. Ehkä se johtuu kaupungin historiasta, siis siitä muurista, joka vielä parikymmentä vuotta sitten jakoi kaupungin Itä- ja Länsi-Berliiniksi jättäen kaikki itä-berliiniläiset muurin sisään loukkuun. Tai ehkä se johtuu kaupungin näyttävästä katutaidekulttuurista - graffiteja ja valtavia seinämaalauksia löytyy joka nurkan takaa, jos osaa liikkua oikeilla seuduilla. Tai ehkä minua kiehtoo kaupunki, jossa oikeastaan jokainen suurbändi on keikkaillut. Berliini nääs on katutaiteen lisäksi musiikin keskittymä Euroopassa.