Flow Festival järjestetään tuttuun tapaan Suvilahdessa elokuun lopussa (8.-12.8.). Hipstereiden vuotuinen pyhiinvaelluskohde julkaisi eilen liudan uusia artisti-kiinnityksiään. Ystävänpäivän kunniaksi uudet esiintyjät esiteltiin kaduilla jaetuissa Flow-lehdissä ennen internetiä. Näistä mainittakoon garage rock-duo The Black Keys, norjalainen laulajatar Ane Brun, elektroaktit Nicolas Jaar ja Flying Lotus sekä reggae-veteraani Horace Andy.
Kotimaista skeneä edustavat Tulevaisuuden tusinan kärkeen sijoittunut Gracias, suitsutettu Siinai, Soliti-lafkan uusi lupaus Black Twig sekä hieman yllättävä täydennys Jukka Poika.
Jo aiemmin julkaistut esiintyjät ovat Islannin pop-suuruus Björk, kanadalainen laulaja-lauluntekijä Feist sekä Flow:n aloituskonsertissa keskiviikkona 8.8. esiintyvä Bon Iver. Justin Vernonin luotsaama yhdysvaltalais-yhtye julkaisi juuri uuden kiitetyn albumin ja on kiistatta yksi festivaalin odotetumpia vieraita.
Huom! Flow-festivaalin ikäraja on 18 vuotta.
Teksti: Feniks Willamo
Jätä kommentti
Feniks Willamo
Olen Feniks, 19-vuotias musiikin sekatyöläinen ja -käyttäjä. Soitan bändeissä, kirjoitan musiikista, järjestän klubeja ja sitä rataa. Isona olen mielummin onnellinen kuin rikas.