Kyselimme kesäfiiliksiä ennen Green Dayn keikkaa Helsingin Kyläsaaressa.
Mari, 19, Riihimäki

Green Dayn kestosuosikikseen nimeävä Mari aloittaa ensi viikolla kesätyöt Riihimäen vanhainkodissa.
- Näin kesän alussa minulla on pari viikkoa lomaa, mutta odotan jo töihin pääsyä!
Marja, 18, Kuusamo

Marjan kesäsuunnitelmat ovat vielä auki. Fiilis oli kuitenkin hyvä, sillä oma alkoi juuri.
- Kierrämme ehkä kavereiden kanssa Kalajoen juhannuksen ja Pipefestin, mutta reissut eivät ole vielä varmistuneet.
Karri, 16, Helsinki

- Hienoa aloittaa kesä tällä keikalla. Odotan kesältä hyviä hetkiä frendien kanssa, ja aion myös tehdä matkan Tampereelle, Karri paljasti.
Wilma, 15, Orimattila

Wilman kesään kuuluu etupäässä hengailua, ja jossain välissä mimmi suuntaa Lappiin sukuloimaan.
- Nyt on hyvä fiilis. Tässä vaiheessa kesää ei tarvitse edes tietää milloin loma loppuu, Wilma iloitsi.
Minna, 18, Kuusamo

Minnalle kolahtaa tällä hetkellä parhaiten Green Dayn vanhempi materiaali.
- Kaikki biisit ovat hyviä, ei ole yhtä ylitse muiden. Olin viime syksynä Tukholmassa Green Dayn keikalla, ja pitihän tälle Suomen keikallekin toki päästä.
Joel, 16, Helsinki

Joel on kesäkuun töissä, lomailulle on aikaa heinäkuussa. Tiedossa on ainakin 10 päivän reissu Barcelonaan.
- Aion myös viettää paljon aikaa kavereiden kanssa, sillä ensi lukuvuodeksi lähden vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin.
Jätä kommentti