Moni varmaan tunnistaa sen tunteen. Kun on itse saanut kutsun bileisiin, joihin ovat tulossa ihan kaikki. Paitsi eivät tietenkään ihan kaikki - sillä eihän nyt kaikille tilaa ole missään bileissä, ja johonkin raja on vedettävä. Ja pian selviää, että sen rajan toiselle puolelle on jäänyt myös omia kavereita.
Sellainen tunne minulla oli Emma-gaalassa. GG Caravan -bändin kanssa vedetyn live-esiintymisen lisäksi minut oli pyydetty jakamaan kolmea Emmaa, yhdessä Palefacen ja Redraman kanssa. Lavalle astellessa huomasin yhtäkkiä suuta kuivaavan ihan hillittömästi. Yleensä juhlien etikettiin kuuluu, etteivät niihin kutsutut arvostele äänekkäästi juhlien järjestäjiä. Jotain oli kuitenkin pakko sanoa.
Päädyin hermostuneena ja kiireellä toteamaan ennen pystien jakamista miten sääli minusta oli, ettei kaikkia patsaita tänäkään vuonna jaettu suorassa tv-lähetyksessä. Tarkoitin erityisesti vuoden klassisen levyn, jazz-levyn, lastenlevyn ja etno-levyn Emma-palkintoja, jotka oli jaettu monta viikkoa aiemmin järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Niiden voittajat eivät olleet käsittääkseni saaneet edes kutsua Barona Areenan jäälle katettuihin Emma-gaalan illallispöytiin.
Onnekseni huomasin pian, että tilanne harmitti muitakin. Illan ehdoton tähti, viisi Emmaa rohmunnut Chisu ilmaisi palkintopuheessaan tunteikkaasti halunsa nähdä gaala, jossa myös ”marginaalimusiikin” edustajat olisivat läsnä. Tasavertaisina popparikollegoidensa kanssa.
Suomessa on valtava määrä lahjakkaita musiikintekijöitä. Ja mikä hienointa, he tekevät jatkuvasti yhteistyötä keskenään, genreen katsomatta. Siksi Emma-gaalan nykyinen tila on niin häpeällinen. Kun klasarimuusikot tai jazzarit jätetään kotiin katsomaan ”varsinaista” gaalaa kotisohvaltaan, se syö iloa ja ylpeyttä koko tapahtumasta myös paikalle kutsutuilta poppareilta.
Tämä on pieni maa, mutta sen musiikintekijöiden kesken vallitsee suuri solidaarisuus.
Emma-gaalan järjestää äänitetuottajien kattojärjestö IFPI, eli yksinkertaisemmin Musiikkituottajat. On täysin luonnollista, että Ylen televisioiman gaalan pääosissa ovat popparit ja rokkarit. Siinä ei ole mitään vikaa. Kun Michael Monroe räjäytti ladon Von Hertzenin veljesten ja torvien säestämänä, koko gaala sai huikean ja arvoisensa loppukliimaksin.
Vikaa on sen sijaan siinä ajatuksessa, ettei parituntiseen tv-gaalaan mahtuisi 3-5 palkintoa lisää. Kyllä: nuo palkinnot jaettaisiin musiikintekijöille, joita nuorempi tv-yleisö ei välttämättä tunnistaisi. Siitä huolimatta he ansaitsisivat edes pienen osan siitä huomiosta ja kunniasta, jonka pystejä haalivat pop-starat saavat.
Musiikkituottajien ja Ylen vastaus kritiikkiin on ollut, että gaala paisuisi liian pitkäksi. Aikaa tuntuu silti joka vuosi piisaavan juontajakaksikon jaaritteluihin tai vaivaannuttaviin väli-insertteihin. Vertailun vuoksi: Ricky Gervais juonsi yksin Golden Globes -palkintogaalan tammikuussa, ja YouTubeen tehdystä koosteesta selviää, että kaikki hänen osuutensa yli parituntisessa gaalassa kestivät yhteensä 11 minuuttia.
Tässä maassa on vain yksi valtakunnallista huomiota saava musiikkialan palkintojuhla. Kunpa se olisi juhla, joka kunnioittaisi muutakin kuin NRJ:n tai YleX:n kanavaprofiiliin istuvaa musiikkia. Kunpa se olisi sitä jo ensi vuonna.
Jälkikirjoitus 14.2.2012
Emma-gaalan jälkeen vuoropuhelu Musiikkituottajien, YLE:n edustajien ja gaalaa arvostelleiden artistien välillä on saanut ilahduttavia piirteitä. Sosiaalisessa mediassa käydyissä keskusteluissa IFPI:n apulaisjohtaja Tommi Kyyrä on jopa ehtinyt kutsua vapaaehtoisia artistien edustajia mukaan ensi vuoden gaalan suunnittelukokouksiin.
Jätä kommentti
Kommentit 2