Kauaa ei ehdi viikko vanheta, kun taas tulee uutta uutisoitavaa viisurintamalta!
Euroviisufanien toiveuni toteutuu, kun Italia palaa pitkän poissaolon jälkeen viisukisaan. Viimeksi vuonna 1997 euroviisuissa nähty musiikkimaa on onnistunut voittamaan laulukilpailun kahdesti, muttei ole koskaan todella syttynyt kansainvälisestä musiikkikarkelosta. Maan oma San Remon laulufestivaali on ollut aina italialaisille huomattavasti isompi juttu - niin tänäkin vuonna, sillä maan yleisradioyhtiö päätti lähettää Eurovision laulukilpailuun San Remon uusien tulokkaiden sarjan voittajan, 29-vuotiaan Raphael Gualazzin. Erillistä euroviisukarsintaa ei siis järjestetty. Italian odotettu paluukappale tulee todennäköisesti olemaan Gualazzin San Remossa esittämä Follia d´amore, mutta asia on vielä virallista varmistusta vailla:
Jo vuosia takaisin ruinattu Italia otettiin euroviisuihin suoraan yhdeksi suureksi rahoittajamaaksi eli varman finaalipaikan haltijaksi.
Saksan Lena-maratoniksi muuttunut euroviisukarsinta saatiin päätökseen, kun tulevien viisukisojen isäntämaa valitsi edustajakseen mielenkiintoisen Taken by a stranger -tunnelmapalan. Lenan esittämien 12 laulun joukosta finaaliin äänestettiin kuusi parasta, ja finaalissa lopullinen kaksinkamppailu käytiin lopulta laulujen Push forward ja Taken by a stranger välillä. Saksan karsintalaulujen tasosta kiinnostuneiden kannattaa hankkia Lena Meyer-Landrutin uunituore albumi Good news, jolta kisan kaikki kappaleet kätevästi löytyvät.
Saksan edustuslaulun Lena-versiot poistetaan näemmä Youtubesta varsin vikkelästi, mutta laulun voi käydä kuuntelemassa Saksan viisukarsintojen sivuilta.
Jos on Lena viisukonkari viime vuodelta, kaivettiin Bosnia-Hertsegovinassa viisuosaamista huomattavasti kaukaisemmilta kisalavoilta. Vuosien 1993 (B-H:n kaikkien aikojen ensimmäinen osallistuminen) ja 1999 edustussävelmien tekijä Dino Merlin astuu puolustamaan maansa värejä myös Düsseldorfissa toukokuussa. Charmikkaan herran uutuuskappaleeseen Love in rewind ja muuhun tuotantoon voi tutustua hänen kotisivuillaan.
Espanjassa käytiin kiivas kisa kahden näyttävän naissolistin (Lucia Pérez ja Melissa) ja poikabändi Ayrunin kesken. Lauluja heille oli värkätty oikein kansainvälisellä rintamalla, mukana tietenkin tuhti joukko ruotsalaisia hittinikkareita, mutta voittajaksi suoriutui aitoespanjalainen Que me quiten lo bailao, jolle varmasti löytyy vastakaikua aurinkoisessa kevätfiiliksessä:
Karsinnoissa hääri haastattelijana myös Espanjan viimevuotinen edustaja, pörröpää Daniel Diges, joka sai tällä kertaa esiintyä onneksi ilman jokapaikanpomppija Jimmy Jumpia:
Kun vielä kerrotaan, että Georgiassa valittiin rockyhtye Eldrine laululla One more day ja että Irlannin identtiset Jedwardit saavat seuraa slovakialaiskaksosista, Daniela ja Veronika Nizlovásta eli lauluduo TWiiNSistä, onkin aika hiljentyä jännittämään loppuviikon kisoja. Tänään kisataan Bulgariassa, huomenna Liettuassa. Perjantaina on vuorossa Itävallan karsinta ja Turkin kisakappaleen julistus, lauantaina edustuspaikat ratkaistaan Moldovassa, Ukrainassa, Latviassa, Tanskassa, Virossa ja Serbiassa. Ja kun on vauhtiin päästy, jaetaan kisalippuja vielä sunnuntaina Sloveniassa ja Makedoniassa.
Näistä kaikista karsinnoista ylivoimainen suosikkibiisini löytyy Viron karsinnoista, jossa hoilotetaan vastustamattoman railakkaasti Hopa´Pa-rei!
Jätä kommentti
Olen Anna M. ja häärään päivätyökseni Otavamedian lasten- ja nuortenlehdissä toimituspäällikkönä. Olen seurannut Eurovision laulukilpailua vuodesta 1980 (mistä joku kelmi saattaa laskea ikäni), ja saanut kokea paikan päällä kansainvälisen loppukilpailun kisahuumaa vuodesta 2000 lähtien.