
Olen 15-v. poika, 174/54, ok? Olen pitkin viime vuotta tuntenut kipua vasemmalla puolella rintaa. Hengittäessä tuntuu joskus pistävää kipua, joka paikallistuu joko vasempaan kylkeen tai vasemmanpuoleisten alimpien kylkiluiden alle. Myös syvään hengittäminen tuntuu välillä vaikealta ja joskus henkitorvessa rahisee hengittäessä. En tupakoi, mutta joskus kaupungilla pyöriessä liikun porukassa, jossa jotkut tupakoivat. Mitähän tämä vaiva on ja lähteekö itsestään ajan myötä?
Rintakipuja
Olen 16-v. tyttö, 168/59, ok? Voikohan mulla olla jonkin asteinen masennus, kun ruokahaluni on kadonnut melkeinpä kokonaan, olen koko ajan hirveän väsynyt enkä jaksa kiinnostua juuri mistään. Mieluiten vain makoilisin päivät sängyssä tekemättä mitään. Jonkun verran on ollut itsetuhoisia ajatuksia, mutten ole toteuttanut mitään. Olen puhunut joillekin tästä olostani, mutta pitäisikö puhua ihan kaikki, mikä painaa mieltäni?
Pöllö
Olen pian 13-v. tyttö, 143/31. Olen aika lyhyt ja laiha. Toisin kuin nuoret yleensä, minä tahtoisin saada lisää massaa. On inhottavaa, kun kylkiluut ja muutkin luut näkyvät ja tuntuvat. En myöskään tykkää, kun joudun katsomaan ylöspäin, että näkisin ikäiseni kaverit. Yritän saada itseäni lihomaan, jotta rintanikin kasvaisivat edes vähän, koska tällä hetkellä olen ihan lauta! En viitsi kysyä äidiltäni, milloin hänen rintansa rupesivat kasvamaan. Olemattomat rintani vaivaavat minua paljon, varsinkin koulun liikuntatunneilla. Tahtoisin siis saada itseni tuhdimpaan kuntoon, mutta kuinkas se onnistuisi?
ST
En tiedä mistä muualta kysyä apua. Minulla on muutamia kuukausia lähtenyt huomattavan paljon hiuksia ja hiusten määrä on selvästi vähentynyt. Ajattelin tämän olevan jotain väliaikaista, mutta shampoon vaihtaminenkaan ei auta. En värjää hiuksiani, mutta tätä menoa kaljuunnun. Minun pitäisi olla perusterve 16-vuotias. tyttö. Lisäksi olen havainnut, että luomiakin ilmaantuu. Pelkään, ettei kouluterveydenhoitaja ota minua todesta, eivätkä vanhemmat ainakaan. Huolettaa ja haluaisin tietää, mistä tämä johtuu.
M-ni
Olen 15-v. 166 cm / 70 kg. Olenko kuinka pahasti ylipainoinen? Lisäksi polveni pettää alta, jonka takia en voi kunnolla liikkuakaan. Haluaisin silti näyttää hoikemmalta, mutten tiedä mitä kannattaa yrittää, kun en pysty dieettiinkään vaikka kuinka haluaisin. Onko minun mahdollista hankkia masennuspillereitä ilman, että vanhemmat saavat tietää? Onko normaalia, jos rinnassa äkkiä alkaa pistää vaikka vain istuisi? Samalla en meinaa saada henkeä lainkaan. Voiko se olla stressiperäistä?
Ti…ti
Olen 11-v. tyttö, 158 cm / 40 kg, ok? Menkkani alkoivat syyskuussa 2011. Nyt ne kestivät marraskuun lopulta joulukuun alkuun lähes kaksi viikkoa. Onko tämä normaalia? Alussa oli vähäistä vuotoa ja loppua kohden aika runsasta.
MeAndYou
Olen 15-v. tyttö, 166 cm / 85 kg. olen kyllä laihtunut viime keväästä hieman. Olen jutellut terveydenhoitajan kanssa asiasta ja liikunnan lisäämisestä. Pahin ongelmani on makeiset. Miten pääsen eroon karkeista? Minkälainen ruokavalio ja millainen liikunta olisivat hyviä? Paljonko pitäisi pudottaa painoa, jotta olisin normaalipainoinen? Jääkö minulle laihtuessa käsien alle sellaista roikkuvaa ihoa, tuleeko laihtuneen raskausarpia ja häviävätkö ne?
I
Ensiksi kysyn hieman mitoistani. Olen 145 cm / 31 kg, olenko ok? Minulla on ollut kolme tik-oireiluvaihetta parin vuoden aikana. Ensiksi tuli voimakas silmien räpyttely, joka on melkein jo lähtenyt. Sitten tuli sellaista, että minusta tuntui kuin minun pitäisi hengittää syvään koko ajan. Sekin on melkein lähtenyt. Tällä hetkellä minulla on tunne, että minun täytyy päästää sellainen matala mmm-ääni. Muut eivät melkein huomaa tik-oireitani, mutta minua ne kyllä häiritsevät. Lähtevätkö ne ajan kanssa?
Huolestunut
Tarvitsisin vähän apua muutamassa jutussa. 1. Olen 169 cm /54 kg, olenko normaalipainoinen? Syön kyllä mielestäni ihan normaalisti, tosin kouluaamuina aamupala on suhteellisen kevyt. Liikun myös säännöllisesti ja suhteellisen paljon. Olen 12-v. ja luulen, että pituuskasvuni spurttivaihe on jo ohi. 2. Osaatko sanoa, miksi minua aina alkaa häiritä, jos joku vanhempi henkilö, esim. opettaja, terkkari tai vanhemmat mainitsevat jotain murrosikään liittyvää? En varsinaisesti nolostu asiasta, mutta jotenkin haluan poistua heti paikalta. 3. Olen huomannut, että jo vuodesta 2010 lähtien olen ruvennut lisääntyvästi panemaan vastaan opettajalleni. Ajaudun usein hänen kanssaan väittelyihin, jotka useimmiten johtuvat omasta asenteestani. Itse en ymmärrä, kuinka minun pitäisi parantaa asennettani. Mistä tällainen kapinointi johtuu ja miten minun kannattaa parantaa käytöstäni?
Vähän hämmentynyt
Isovarpaani pyrkivät toistuvasti tulehtumaan ja punoittamaan. Olen saanut niihin hoidoksi antibioottivoiteita sekä antibioottia myös suun kautta otettavaksi. Kerran jo lääkäri leikkasi kynttä ja varvasta, joka auttoi joksikin aikaa. Vaiva kuitenkin palasi. Mikä mättää?
Tulivarvas
Äitini laittoi minulle pienenä valkosipulia sukkiin, kun olin flunssassa. Pidettyäni sukkia jonkun aikaa saatoin maistaa valkosipulin maun suussani. Onko mahdollista? Onko sukkiin laitetulla valkosipulilla oikeasti todettu jotain terveysvaikutuksia?
Vilustunut -96
Olen 15-v. tyttö, 156 cm / 41kg. Kuukautiseni alkoivat 1,5 vuotta sitten ja ennustepituuteni on 162 cm, joten kasvupyrähdys lienee ohi. Rintani eivät kuitenkaan ole kasvaneet ja se hävettää minua. Liikun vain koulun liikuntatunneilla ja kävelen pieniä matkoja, koska pelkään painoni putoavan, mikäli liikun enemmän. Syön päivällä ja illalla ja mielestäni paljon, muttei mitään tuloksia. Miten saan rinnat kasvamaan?
?
Olen 18-v. nainen ja harrastin seksiä vanhemman miehen kanssa ilman kortsua, seitsemän viikkoa sitten. Syön e-pillereitä ja kävin jo klamydia- ja tippuritesteissä, ne olivat negatiivisia. Aion mennä myös HIV-testiin. Kolmisen viikkoa tapahtuman jälkeen minulla oli pieni haavauma välilihan kohdalla ja näytin sitä terkkarille, joka määräsi Diflucan- ja Flagyl-puikot. Olo helpotti, mutta kolmen päivän jälkeen kuurista oireilu alkoi taas ja ulommat häpyhuulet ovat ihottumaiset ja turvonneet. Alapäätä polttelee, mutta uusia selkeitä haavaumia tai näppylöitä ei ole. Ihottuma vaihtelee paikkaa, milloin klitoriksen yläpuolella ja sitten taas häpyhuulien sisäpuolella. Karvoitusaluekin on alkanut kutista. En tiedä miten jatkaa tästä. Vatsanikin on sekaisin eikä ole ruokahalua - saattaa tietenkin johtua stressistäkin. Miten jatkaa ja mitä muuta pitäisi testata?
N.
Hei! Olen 18-vuotias nuoren naisen alku, 171/77 ja tiedän olevani ylipainoinen ja se kyllä hieman huolettaa minua. Se ei nyt ole tärkein asiani, vaan vatsani, joka on vaivannut minua jo toista viikkoa. Kun syön jotakin, niin minulle tulee paha olo ja jatkuu sitten loppupäivän. Eniten vaivaa aiheuttavat sokeripitoiset ruuat. Karkkien ja limujen jälkeen vatsani alkaa voida pahoin ja oksettaa. En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, jotta oloni helpottuisi. Pitäisikö käväistä lääkärillä tai terkkarilla? Vai meneekö itsestään ohi koko riesa?
Problematique
Moikka Eki! Tämä on outo ja kivulias juttu. Kysyisin, että voiko tytöille tulla alapäähän karva-alueelle finnejä? Minulla on pari finnin näköistä kivuliasta näppyä, joissa on sellaiset keltaiset päät. En kehtaa kysyä terkkarilta tai äidiltä tai keltään muultakaan. Jospa Sinä auttaisit?
Finnejä?
Lääkäri Erkki-Pekka J. Helle päivystää.
Lähetä kysymyksesi tällä lomakkeella.
Sähköpostilla: beeshoney@otavamedia.fi
Kirjeellä: Otavamedia, Suosikki, Bees & Honey, 00002 Helsinki.
HUOM! EKI EI VASTAA KOMMENTEISSA ESITETTYIHIN KYSYMYKSIIN!