Suosikki

Suosikki Twitterissä Suosikki Facebookissa

 

Mitä tyttöystäväni tarkoittaa?

Kimppa

18.3.2011 klo 10:00
  • Katsottu: 1705
  • Kommentteja: 6

Olen 14-vuotias poika. Tapasin 8. luokan alussa uusia 7. luokkalaisia, joista yksi erottui joukosta. Ajattelin, että siinä on minun tyttöni. Tutustuimme ja olemme olleet runsaat kaksi kuukautta yhdessä. Yhtenä viikonloppuna hän oli ihan outo tultuaan bileistä toiselta paikkakunnalta. Hän on ollut outo kaksi viikkoa, ja minusta tuntuu, että hän ei pidä minua enää poikaystävänään. Hän on alkanut kuljeksia eri porukassa kertomatta minulle. Porukassa on yksi kaverini, ja minusta tuntuu, että tämä kaveri tykkää tytöstäni.

Eräänä iltana tämä sama kaveri sanoi netissä, että tyttöystäväni on tehnyt jotain todella pahaa. Hän kertoi mitä oli tapahtunut ja aneli, etten kertoisi tyttöystävälleni hänen kertoneen. Tekstasin kuitenkin tyttöystävälleni, jonka mukaan suurin osa tapahtumasta on potaskaa. Olen puhunut tyttöystäväni kanssa, ja hän sanoo, että hänellä on murheita ja huolia, eikä jaksaisi enää ajatella minua ja sanoi, että voisimme tavata pikkuisen harvemmin, jos se auttaisi murheitamme. Olen aika huolestunut hänestä. Mitä tämä voisi olla?
Angst

VASTAUS
Tyttöystävälläsi on selvästi joku huonosti. Onko hänen perheessään tapahtunut jotain, tai tapahtuiko noissa bileissä jotain? Tämän ei ole tarkoitus pelästyttää sinua, mutta jos hän on esimerkiksi kokenut seksuaalista kaltoinkohtelua, hän saattaa vetäytyä kuvailemallasi tavalla. Nyt kannattaa myös luottaa enemmän tyttöystävääsi kuin kaveriisi. Tarjoudu tyttöystäväsi tueksi uudelleen ja sano, että haluat auttaa häntä murheissa ja vaikka auttaa häntä hakemaan apua, jos se on hänen mielestään tarpeen. Voitte esimerkiksi mennä yhdessä terkkarin juttusille.

On tosi hienoa, että välität hänestä niin paljon, että haluat auttaa häntä! Moni Kimpan lukija voi ottaa sinusta oppia!

Jätä kommentti

Kommentit 6

27.3.2011 klo.20:16 avatar

Voi voi

Naiset ovat sellaisia. Uutta suoleen, kun vanha kuolee.

Vastaa
29.3.2011 klo.9:50 avatar

---

Eikö tullut mieleen, jos tyttö kiertää sinua ja hänen on vaikea olla sinun seurassa, että hän on voinut tehdä jotain selkäsi takana?
Ota asiasta selvää ja juttele hänen kanssaan!

Vastaa
29.3.2011 klo.18:50 avatar

ehkä ymmärrän

Puhu hänelle. mutta älä ahdista nurkkaan liiallisilla kysymyksillä. ota rauhassa, kaikki selviää aikanaan.

Vastaa
13.6.2011 klo.22:4 avatar

hello

Mikset voisi kysyä häneltä suoraan, miksi hän on ollut nii outo ja onko jotain sattunut?

Vastaa
3.8.2011 klo.14:14 avatar

thinkabout it

älä missäään nimessä mene suoraan kysyyn vaan mieti tunteita!

Vastaa
18.9.2011 klo.21:1 avatar

Cherry Cola

puhu sen kanssa!

Vastaa

Kommentoi tai aloita uusi keskustelu