Suosikki

Suosikki Twitterissä Suosikki Facebookissa

20. helmikuuta 2012

Björn Borg Says JA

Mahtava, hyvin erilainen ja mielenkiintoinen Lontoon reissu on nyt takana. Torstaiset Björn Borgin uuden malliston lanseerausbileet olivat jotain ihan uskomatonta! Mieletön tunnelma, upeita ihmisiä, hieno paikka ja oli hieman vaikea edes uskoa, että oli itse päässyt paikan päälle. Kiitoksia vain tuhannesti vielä Björn Borgin poppoolle, että lennätitte meikäläisen Lontooseen!!

Lisää kuvia reissulta luvassa myöhemmin, mutta alla nähtävissä vähän torstai-illan tunnelmia..

Odoteltiin jännittyneinä kyytiä Thamesin varrelle Battersea Powerstationille, joka siis toimi bilemestana!

Illan päätteeksi päästiin vielä nauttimaan Robynin keikasta

Meikäläinen sai paluumatkalla haalittua itselleen jonkinlaisen flunssan ja vatsataudin yhdistelmän, joten tämä päivä on mennyt kotona lepäillessä. Meillä oli paluulento melkein kolme tuntia myöhässä aikataulusta Suomen lumipyryn takia ja kipeänä lentokoneessa istuminen ei ollut suurinta herkkua. Helsinki-Vantaalla jouduttiin vielä odottamaan laukkuja jokunen tovi, kun kaikki Euroopan lennot laskeutuivat samaan aikaan kelin parannuttua. Menomatka menikin niin vaivattomasti ja joutuisasti, että pitihän sen nyt vähän kostautua sitten takastulomatkalla! Selvisin kuitenki kuumetärinöistä huolimatta vielä kentältä kotiin ja nyt alkaa olo olla jo melkoisen normaali :)

Rupean nyt selailemaan muita reissukuvia ja postailen aiheesta lisää heti huomenna!!

♥ Janni

Kommentoi

Kommentit 19

20.2.2012 klo.18:42 avatar

Riikka/KYH

Ihania kuvia! Ootte kaikki niin nättejä tossa yhdessä kuvassa. Ja toki muissakin ;) Varmaan aika mahtava reissu kyllä, toivottavasti pian ehdit postailemaan lisää kuvia!

http://kaksiyhdenhinnalla.blogspot.com/

Vastaa
20.2.2012 klo.18:46 avatar

Tyttö

Janni oot nii hurjan nätti ! Saitteko björn bjorgilta mitääm ! :)

Vastaa
20.2.2012 klo.18:57 avatar

Laura

oot niin kaunis noissa kuvissa! ja noi sun raidat on ihanat :)

http://laurasxoxo.blogspot.com/

Vastaa
20.2.2012 klo.19:34 avatar

Tiia.

Hauskaa on varmasti ollut :) Näytätte kaikki niin upeilta :)

http://d-oris.blogspot.com

Vastaa
20.2.2012 klo.19:46 avatar

J

jealous!!;D ah oot niin nätti ja sun tyyli ja kaikki..!<3

Vastaa
20.2.2012 klo.19:54 avatar

:)

näytät kyllä hieman eva longorialta, eli tosi kauniilta :) ihania kuvia ja varmasti ollu mahtava reissu!

Vastaa
20.2.2012 klo.20:18 avatar

Minttu

Vastaa
20.2.2012 klo.20:46 avatar

noora

Oi että Janni oot kyllä tyrmäävä näissä kuvissa:)

Vastaa
20.2.2012 klo.21:16 avatar

Elisa

täydellinen asu ja täydellinen sä<3 en tajuu miten oot niin kaunis!:))

Vastaa
20.2.2012 klo.22:51 avatar

Jenny

vähemmän meikkiä!
kiitos.

Vastaa
20.2.2012 klo.23:43 avatar

suvi

Ihanat hiukset ja asu!<3 :> Mulla ois sellanen tyhmä kysymys, että miten onnistuu noiden hiusten kanssa matkustaminen? Itsellä on clip-onit ja pelkään että ne jää esim. jossain metallinpaljastimessa huutamaan :S

Vastaa
20.2.2012 klo.23:48 avatar

Gesta

Mahtavia kuvia! Oot aivan helllvetin kaunis. Lisää kuvamatskua odotellessa!

Vastaa
21.2.2012 klo.9:56 avatar

Iina-Maria

No nyt oon sitte virallisesti kateellinen, jos kerran Robyn esiintyi siellä… Justjooooo epäreilua! :-D

Vastaa
21.2.2012 klo.10:47 avatar

hemu

Näytät Janni näissä törkeen hyvältä! :) Kyllä olis tännekin kelvannut tuollainen reissu…

Kipeänä lentäminen on aivan järkyttävää! Itse olen joskus ollut lentokoneessa 39 asteen kuumeessa karmean flunssan kera, voin sanoa että itkuilta ei vältytty sen kivun takia :/ Serkultani puhkesi jopa tärykalvo kun niin flunssaisena joutui lentämään.

Vastaa
21.2.2012 klo.11:48 avatar

sunny

SHINE ON! sä olet niiiiin kaunis !

Vastaa
21.2.2012 klo.14:3 avatar

.m

hitto mikä ryhti ;D

Vastaa
21.2.2012 klo.15:48 avatar

MouMou

Keitä nuo miehet meidän ryhmäkuvassa on?!:D *reps*

Vastaa
21.2.2012 klo.17:35 avatar

Janette

Heii upeita kuvia! :) Millä toiminnolla olet järkkärilläsi nuo värikkään heilahtaneet kuvat ottanut? Tosi siistejä!

Vastaa
21.2.2012 klo.18:57 avatar

Heaven

oh! Nice photos <3

I invite you to
http://fashion-whoknow.blogspot.com/

Vastaa

Kommentoi

Lähetetyt kommentit tulevat näkyviin hyväksynnän jälkeen.

Vanhat

Indiedays Lookbook


bloglovin