
Aina ei mene nallekarkit ihan tasan. Mutta tällä kertaa hyväksyn sen, koska taisin saada vähän enemmän nalleja kuin toiset. Muutaman tunnin päässä nimittäin istun lentokoneessa vieressä yksi parhaimmista kavereistani ja suuntana on New York.
Ihan mahtava reissu edessä ainakin näistä kolmesta syystä:
♥No matkaseurana on maailman paras Marianna, jolle kuuluu tietenkin kaikki kiitos tästä reissusta! Neiti, kun voitti ansaitusti superkilpailun ja sen jälkeen jysäytti sellaisen uutisen, että meikäpoika pääsee vielä mukaan. Kiitollisuudenvelka ei taida loppua ikinä! Ei olla muutenkaan nähty yhtään niin tarpeeksi kuin pitäisi (kiitos oman kahden kaupungin harkoissa sukkuloimiseni…), mutta nyt on taas viikko aikaa hummailla yhdessä.
♥New York! Aika iso kaupunki tällaiselle tapille ja jostain syystä kaikki siellä visitoineet toverit ovat palanneet takaisin ihan myytyinä.
♥New Yorkin muotiviikot! Ne taitavat olla niin isot kinkerit, etteivät pikkuaivot edes tajua sen kaiken suuruutta. Ja meillä oikeasti lippuja näytöksiin - ihan hullua!
Vielä miljoona kertaa kiitokset Mariannalle! Pitää varmaan lennollakin herätä vähintään vartin välein kiittelemään, sillä näin ainutlaatuisia reissuja ei taida kovin montaa kertaa päästä kokemaan :) Palaillaan seuraavan kerran rapakon toiselta puolelta.
Kommentit 9