Suosikki

Suosikki Twitterissä Suosikki Facebookissa

 

Stina Girs elää sydän edellä

Musiikki

30.11.2011 klo 16:33
  • Katsottu: 613
  • Kommentteja: 0

Järvenpääläisen kukkakauppiaan Stina Girsin elämässä on kevään jälkeen tapahtunut paljon.

Suurin saavutus on se, että seitsemän kuukautta Idolsin jälkeen hänen esikoisalbuminsa Sydän edellä on julkaistu.  Samalla Stina toteutti haaveensa, sillä laulaa nyt itse tekemiään kappaleita.

– Olen säveltänyt ja sanoittanut albumilleni kuusi biisiä ja ollut tekemässä sanoja neljään. Tuntui uskomattomalta nähdä pitkäsoitto ensimmäistä kertaa valmiina. On niin siistiä, että useamman kappaleen kohdalla lukee oma nimeni!

Albumilla on rokahtaviakin kappaleita, mutta silti laulut ovat pääosin kantria.

– Monet ovat yllättyneet siitä, että en tee raskasta rockia. Ilmeisesti ulkonäköni hämää. Kantrin tekeminen oli kuitenkin minulle itsestäänselvyys. Sitä paitsi olisi ollut tyhmää tehdä perusrocklevy, jollaista minulta ehkä odotettiin. Suomenkielinen kantripop on paljon mielenkiintoisempaa.

Levynsä nimen mukaisesti Stina elää sydän edellä. Tunneihmiseksi tunnustautuva nainen innostuu helposti ja heittäytyy innostuessaan täysillä. Siksi välillä on tullut siipeen. Stina kävi jo vuosia ennen Idolsiin osallistumista levy-yhtiöissä. Moni lupaili paljon, mutta juuri mitään konkreettista ei tapahtunut.

– Entisellä bändilläni Jerkstarilla oli levytyssopimus ja teimme yhden sinkun. Kaikki kaatui sisäisiin riitoihin ja siihen, että bändillä ei ollut minulle enää mitään annettavaa.

Stina on oppinut painamaan jarrua ja todennut, että ei kannata odottaa liikoja. Tällä hetkellä hän toivoo, että saisi tehdä pitkän uran.

– Haluaisin tehdä lisää levyjä. Ei minun ole tarkoitus nousta tähdenlentona salamannopeasti listojen kärkeen.

Toki Stinalla on muitakin haaveita. Yksi niistä on yhteistyö erään artistin kanssa.

– Olen mieletön Nightwish-fani! Kiersin Tarja Turusen aikoina melkein kaikilla keikoilla. Tykkäsin hänen laulamistaan biiseistä hieman enemmän kuin Anette Olzonin, vaikka on hänkin upea laulaja. Olisi myös erityisen hienoa tavata Tuomas Holopainen.

Teksti Aino-Kuutamo Uusitorppa

Jätä kommentti

Kommentoi tai aloita uusi keskustelu