Hei! Tahtoisin tietää bändistä nimeltä Escape The Fate. Kuulin, että he ovat tulossa Suomeen ja haluisinkin nyt hieman lisätietoa bändistä.
Pyypeli
VASTAUS
Totta, Escape The Faten piti esiintyä tänä kesänä Provinssirockissa, mutta bändi perui keikan.
ETF syntyi, kun alkuperäinen vokalisti Ronnie Radke ja basisti Max Green etsivät soittajia bändiinsä MySpacesta vuonna 2004. Sieltä remmiin liittyi kitaristi Bryan Money, joka toi bändiin tuttavansa Omar Espinozan. Rumpaliksi löytyi Robert Ortiz.
Nevadan paikallisradion bändikilpailun voittamisesta vauhtia uralleen vuonna 2005 saaneella bändillä on mielenkiintoinen menneisyys. Bändin ollessa Black on Black -kiertueella vuonna 2007 kitaristi Espinoza lähti yllättäen lätkimään. Bändi antoi Radkelle kenkää vuotta myöhemmin kyllästyttyään tämän jatkuviin alkoholi- ja huumehörhöilyihin. Närää aiheutti myös se, että Radke tuomittiin viiden vuoden vankeusrangaistukseen kuolemantuottamuksesta. Michael Cook –niminen heppu sai surmansa tapeltuaan Radken kanssa. Uudeksi solistiksi kiinnitettiin Craig Mabbit Blessthefall -yhtyeestä.
Bändi on julkaissut kolme albumia ja niistä viimeisimmän, bändin itsensä mukaan nimetyn, marraskuussa. Dying Is Your Latest Fashion ilmestyi vuonna 2006 ja This War Is Ours vuonna 2008. Mainitsemin arvoinen on myös yhtyeen vuonna 2006 julkaisema EP There’s No Sympathy For The Dead.
ETF:lle voi lähettää postia: Escape the Fate, c/o 5B Artist Management, 581 Sixth Avenue, 4th Floor, New York, NY 10011, USA.
Proffalta on aiemmin kysytty bändin solistista Craig Mabbittistä. Vastaus löytyy osoitteesta suosikki.fi/viihde/proffa.
Jätä kommentti
Proffa päivystää.
Lähetä kysymyksesi tällä lomakkeella.
Sähköpostilla: suosikki@otavamedia.fi
Kirjeellä: Otavamedia, Suosikki, Proffa, 00002 Helsinki.
HUOM! Proffa ei vastaa kommenteissa kysyttyihin kysymyksiin, joten kysythän yllä mainituin keinoin.