Justin Bieberin isä Jeremy paljasti 18-vuotiaan supertähti-poikansa nukkuvan edelleen valot päällä.
Louis Tomlinson, Harry Styles, Zayn Malik, Liam Payne ja Niall Horan aiheuttivat ylimääräisiä sydämentykytyksiä taannoisella puhelinlaskullaan.
Jennifer Lopezilla kasvoi raskausaikana muukin kuin maha.
Madonnan tanssiliikkeiden takana onkin usein tähden oma poika Rocco.
Nicole Richie ja Joel Madden viihtyivät perheensä kanssa eläintarhassa Australiassa.
The Black Eyed Peas-bändin jäsen will.i.am kiittää musikaalisuuttaan ja tyylitajuaan siitä, ettei ajautunut nuorempana huumeiden pariin tai jengeihin.
Megasuosittu kahdeksankertainen Grammy-voittaja Adele ei himoitse lisää julkisuutta.
Rihanna joutui sairaalahoitoon nestevajauksen ja uupumuksen vuoksi.
Näyttelijä Johnny Deppille meinasi käydä huonosti Lone Ranger-elokuvan kuvauksissa.
Justin Timberlake on nykyään varsin tyylikäs kaveri, mutta toista oli tähden mielestä NSync-poikabändin aikoihin.
Coldplay-yhtyeen laulaja Chris Martin on varoittava esimerkki siitä mitä voi käydä jos ei suojele kuuloaan.
Miley Cyrus on jälleen yhden onnellisen koiran omistaja.
Lindsay Lohanin huhutaan palanneen kimppaan ex-tyttöystävänsä kanssa.
Täydellisten Naisten Eva Longoria ei malta pitää näppejään erossa sarjan lavasteista.
Osallistu kisaan, jossa voit voittaa supersuositun The Hills -realityn tuotantokausia. Kolme onnekasta pääsee valitsemaan itselleen kaksi mieluisinta kautta.