Essi Pasasen, 13, omistama holsteintamma Caramel on Vuoden keppari 2011. Kilpailuun oli ilmoittautunut monia hienoja keppihevosia, joten kilpailu oli tasainen ja finaalin ratkaisua odotettiin viime metreille saakka. Karkki erottui joukosta upean ulkonäkönsä ja persoonallisuutensa ansiosta.
On aika kokoontua viettämään pikkujoulua ystävien ja keppihevosten kanssa. Kokosimme kymmenen kivaa vinkkiä juhlintaan.
Marraskuun Villivarsassa keskitytään hevosten hoitamiseen. Kertaame harjaamisen perusteet ja harjausvälineet. Selvitämme, kuinka erilaista on tuntihevosen hoitaminen yksityishevosen hoitamiseen verrattuna.
Kainuun raviradalle kokoontui lauantaina peräti 845 keppihevosratsukkoa. Se tarkoittaa, että saksalaisten tekemä keppihevosten kokoontumisen ennätys meni rikki kevyesti! Saksalaisten ennätyksessä ratsukoita kokoontui vain alle 600.
Ponikuninkuusravit ajetaan Kajaanissa lauantaina ja sunnuntaina. Ohjelmassa on 20 lähtöä.
Ilmoita oma hevosesi tai hoitsusi Vuoden hevonen 2010 -kilpailuun.
Viime vuonna Vermossa ravattiin kaikkien aikojen lähtö: Villivarsan keppihevosmonté. Oletteko nähneet videon?
Keppihevosten uutta Guinnessin ennätystä yritetään elokuussa Kajaanissa. Ponikuninkuusravien yhteydessä pyritään murskaamaan saksalaisten viime vuonna tekemä ennätys, 545 keppihevosen kokoontuminen. Ponikunkkarit järjestetään Kajaanissa Kuluntalahden raviradalla lauantaina 21.8.2010.
Messujen lauantaiaamu alkoi minihevosten tervehdyksellä. Loppupäivän söpö kaksikko oli ihailtavana aivan näytösareenan vieressä.
Villivarsa bongasi Pökäle-blogista hurjaakin hurjemman uutisen: ”Keppihevonen synnytti hammastikun.” Voiko tämä olla mahdollista, hyvät keppariharrastajat? Blogin tietojen mukaan keppihevosen perhe aikoo pitää vastasyntyneen varsan. Odotamme innolla kuvia sen kasvusta!